Kävimme tänään Aksun kanssa luonnetestissä ja saatiin tälläisiä tuloksia:
toimintakyky -1 pieni
Toimintakykyä mitattiin kelkkakokeella ja pimeällä huoneella. Kelkkakokeessa tuomari vetää narusta kelkkaa, jossa on ihmistä muistuttava rakennelma. Omistajan tehtävä on olla hiljaa paikoillaan ja estää koiraa karkaamasta. Testin tarkoituksena on jäljitellä todellista uhkaa. Koiran toimintakyky on sitä perempi, mitä nopeammin koira toipuu säikähdyksestä ja menee tutkiskelemaan mörköä.
Kelkan alkaessa tulla meitä kohti Aksu kiskaisi kauhealla juoksulla taakseni ja aloitti metelin selän takaa. Palautuminen kesti melko kauan ja vasta ihan lopussa Aksu uskaltautui haistelemaan kelkkaa.
Pimeässä huoneessa Aksu päätti, ettei jää sinne ja yritti pois hyppäämällä ovea vasten. Kun Aksu sitten uskaltautui peremmälle vastassa olikin vieres mies ja taas Aksu meni ovelle. Vasta kun kutsuin koiraa luokse se tuli häntä heiluen.
terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Terävyys mittaa koiran taipumusta reagoida aggressiivisesti uhkaavaa ihmistä kohtaan ja kertoo kuinka voimakkaasti se on valmis puolustamaan itseään. Testissä koira jää yksin odottamaan ketjun päähän, kun tuomari tulee kohti koiraa uhkaavasti. Kun tuomari on aivan lähellä koiraa uhkaava käytös muuttuu ystävälliseksi ja tarkkailee kuinka nopeasti koira palautuu uhasta.
puolustushalu +1 pieni
Testissä tuomari hyökkäsi piilosta kohti Aksua ja minua. Aksu meni taakseni ja haukahteli, mutta kun huomasi, että kyseessä olikin toinen tuomareista rauhoittui melko pian.
taisteluhalu -1 pieni
Taisteluhalua testattiin leikin avulla. Aksu ei moisesta tuohusta ollut kiinnostunut vieraan kanssa ja minunkin kanssa innostui vain vähäsen.
hermorakenne +1 hieman rauhaton
Lopussa tuomari kertoi, että hermorakenne oli tasapainoisen ja rauhattoman välillä, mutta kuitenkin rauhattoman puolella.
temperamnetti +3 vilkas
Temperamentilla tarkoitetaan koiran kykyä seurata ympäristöään ja toimia tilanteen mukaisesti. Tätä testattiin koiran perään lasketulla tynnyrillä, jonka tarkoitus olisi jäljetellä takaa-ajoa. Aksu väisti tynnyrin nopeasti, eikä toisella kerralla päästessään nuuhkimaan sitä ollut siitä enää moksiskaan.
kovuus +3 kohtuullisen kova
Kovuus mittaa sitä, kuinka koira muistaa ikävät asiat ja antaako se niiden vaikuttaa myöhempään käytökseen. Kuten tynnyritehtävästä kävi ilmi ei Aksulle jäänyt ikävät tilanteet mieleen.
luoksepäästävyys +3 hyvätahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Aksun lemppari! Rapsutuksia ja pusuja
laukaisupelottomuus laukaisuvarma
kyllä meillä ikean rakennusmaan vieressä paukahduksiin ollaan jo totuttu
Yhteispisteet olivat 126.
lauantai 27. kesäkuuta 2009
keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
Taas yksi Mikkelin matka takana ja menestystäkin tuonut mätsäri. Mätsäri pidettiin helatorstaina lähes vanhempieni talon takapihalla, joten olihan sinne pakko mennä. Mio käyttäytyi kehässä nätisti ja antoi märän pusunkin tuomarille, joka kyykistyi tarkistamaan purukalustoa. Saimme punaisen nauhan, mutta punaisten kisassa ei tullut menestystä.
Aksu herätti jo kehän ulkopuolella kiinnostusta rauhallisen olemuksensa ansiosta. Moni kävi ihastelemassa ja ihmettelemässä kuinka rauhallinen ja komea koira on. Kehässä Aksu sai kovan vastuksen, viimeisen päälle trimmatun villakoiran, joten meidän oli tyytyminen siniseen nauhaan. Sinisten kisassa Aksu kuitenkin sijoittui toiseksi.
Samaisen viikon sunnuntaina Mio aloittikin toiset juoksunsa. Ensimmäiset puolitoista viikkoa koirat olivat samassa talossa eri kerroksissa, mutta lopulta Mio alkoi tuoksua Aksun nenään niin hyvältä, ettei samassa talossa asumisesta olisi tullut mitään. Niinpä suuntasimme Aksun kanssa siskoni luokse ja Mio jäi viihdyttämään vanhempiani.
Aksu pääsi mukaamme myös Jyväskylään, jossa minulla oli pääsykokeet. Onneksi kokeet olivat vain kolmetuntiset, mutta Aksulle sekin aika yksin taisi olla liian pitkä. Auto kera Aksun jätettiin Sokoksen parkkihalliin. Palattuani pääsykokeista teimme muutamia ostoksia, kun kuulimme kuulutuksen, jossa käskettiin kyseisen rekisterinumeron omaavaan auton omistajaa ottamaan yhteyttä infopisteeseen. Arvasin siltä seisomalta mistä oli kyse. Aksu oli päättänyt
aloittaa susiserenadit tylsistyttyään ja siinä samalla sitten saanut jonkun tietämättömän asiakkaan luulemaan, että sillä olisi joku hengenhätä. Palauttuani autolle se heilutteli tyytyväisenä häntäänsa.
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Viime viikonloppu menikin vappua juhlistaessa. Olihan meillä tietty myös näyttely, josta Aksu nappasi ensimmäisen sertinsä. VSP:n arvoinen suoritus olikin mitä mahtavin palkinto Aksun pitkän lihotuskuurin jälkeen. Tässä molempien arvostelut:
Mio:
Ei tänään parhaassa karvapeitteessä esiintyvä narttu. Oikeat rungon mittasuhteet. Korostunut eturinta. Riittävä kallo-osan leveys vielä kapea kuono-osa. Kokoon sopiva runko. Hyvä häntä. Melko voimakkaat takakulmaukset. Hyvä luonne. Hyvät käpälät. Liikkeiden tulee vakiintua niin etu -kuin takaliikkeiden samoin ylälinjan tiivistyä. Aavistuksen takakorkea liikkeessä. JUN EH1
Aksu:
Oikeat rungon mittasuhteet omaava. Hyvän kokoinen uros. Oikeat pään mittasuhteet. Erinomaiset eteenpäin kallistuvat korvat. Hyvä leveä otsa. Erinomainen pigmentti. Hyvin rakentunut etuosa. Hyvä rintakehä. Erinomaiset käpälät. Hyvä häntä. Tänään ei parhaassa karvapeitteeessä. Selvä urajiro.
tiistai 14. huhtikuuta 2009
Pääsiäisviikonloppu olikin tapahtuman täyteinen. Perjantaina Mion sisko Lilo oli kyläilemässä. Siskokset tulivat edelleen toimeen keskenään ja painimistakin riitti. Aksu tyytyi
katselemaan kakaroiden touhua vain vierestä eikä ottanut osaa moiseen riehumiseen.
Lauantaina suuntasimme mätsäriin, jossa minä pääsin treenailemaan kehäkäyttäytymistä. Mio ei malttanut olla aloillaan, kun tuomari kosketti vaan kiemurteli ympäriinsä. Virallisissa näyttelyissä yksikään tuomari ei ole tarkastellut koiraan niin tarkasti ja toimenpide olikin varmaan Miosta vähän kummallinen. Tuomio oli sininen nauha.
Seuraavana vuorossa olikin Aksu. Minua hieman pelotti miten Aksu suhtautuu toisiin uroksiin kehässä ja päätinkin, että jätän Aksulle pannan kaulaan, enkä laita näyttelyhihnaa. No eikös mitä, herra heilutteli iloisena häntää kaikille! Tuomari kommentoi Aksun tullessa kehään, että nyt tuli akita, jonka hänkin tunnistaa. Nimittäin hän ei ollut törmännyt brindleen väriin aiemmin. Aksu nappasi punaisen nauhan ja punaisten kehässä Aksu sijoittui vielä kolmanneksi, mutta mikä vielä hienompaa, olin todella ylpeä herran käyttäytymisestä.

lauantai 28. maaliskuuta 2009
Akita ry järjestää Match shown 26.4. Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskuksessa, Vantaalla
Ilmoittautuminen klo 11.00 eteenpäin. Kehät alkavat klo 12.00
Tuomareina rotukoirille oikeat ulkomuototuomarit!
Luokat:

Ilmoittautumismaksu 8 €, saman omistajan seuraavat koirat 5€, Varaathan tasarahan mukaasi!
Lisäksi: Junior-handler, lapsi&lelukoira kilpailu ja kiihdytyskisa 5€/kisa
Voittajille upeat palkinnot!
Myös buffetti ja arpajaiset, jossa huippupalkinnot!
Ilmoittautuminen klo 11.00 eteenpäin. Kehät alkavat klo 12.00
Tuomareina rotukoirille oikeat ulkomuototuomarit!
Luokat:
Isot koirat, tuomarina Säde Hohteri
Pienet koirat, Pirkko Konttinen
Japanilaiset rodut, (akita, amerikanakita, shiba, japanin pystykorva, kai, kishu, shikoku, hokkaido, japanese chin, japanin terrieri, tosa) Säde Hohteri
Pennut (5-9kk): ison rodun pennut Colin Smith, pienen rodun pennut, Kirsi Sainio
Pienet koirat, Pirkko Konttinen
Japanilaiset rodut, (akita, amerikanakita, shiba, japanin pystykorva, kai, kishu, shikoku, hokkaido, japanese chin, japanin terrieri, tosa) Säde Hohteri
Pennut (5-9kk): ison rodun pennut Colin Smith, pienen rodun pennut, Kirsi Sainio

Ilmoittautumismaksu 8 €, saman omistajan seuraavat koirat 5€, Varaathan tasarahan mukaasi!
Lisäksi: Junior-handler, lapsi&lelukoira kilpailu ja kiihdytyskisa 5€/kisa
Voittajille upeat palkinnot!
Myös buffetti ja arpajaiset, jossa huippupalkinnot!
tiistai 17. maaliskuuta 2009
lauantai 14. maaliskuuta 2009
Tampereen kv
Tampereen näyttely on nyt sitten takana. Koiria oli saapunut paikalle runsaasti ja välillä tuntui jopa ahdistavan ahtaalta. Paikalle saamuessamme ihmiset antoivat kohteliaasti tilaa; eräskin nainen hyppäsi metrin sivuun, kun näki, että hihnan perässä roikkuukin akita :) Ehkä tuo sitten jonkun silmään näyttää pelottavalta
Akitoja oli ilmoitettu huimat 13, joista narttuja oli paikalla seitsemän, uroksia neljä ja kaksi koiraa oli poissa. Mio oli ensi kertaa junioriluokassa ja voitti luokkansa saaden myös laatuarvostelun erinomainen. Kilpailuluokassa Mio sijoittui vielä n

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)