tiistai 8. helmikuuta 2011

Leikkaus ohi

Tänään meillä oli aika Etelä-Tampereen eläinklinikalle, koska eläinlääkäri on ihan tuossa meidän naapurisssa ja Miolle se on tuttu paikka, kun ollaan siellä käyty aina rokotuksilla. Siellä on myös mukavia hoitajia ja lääkäreitä; kerran jopa yksi hoitajista tuli syöttämään koirille herkkuja, kun kävilimme siitä ohitse päivälenkillä.

Leikkaukseen valmistautumisen aloitimme jo eilen. Mio sai ruoan maanantai aamuna kymmenen maissa ja siitä lähtien ollaan sitten oltu paastolla. Tämä siitä syystä, ettei koira oksenna rauhoitusvaiheessa. Minua itseäni leikkaus jännitti niin paljon, etten saanut kunnolla nukutuksi viime yönä. Koira onneksi oli autuaan tietämätön siitä, mitä tulevan pitää.

Päästyämme eläinlääkäriin odottelimme hetken toimenpidehuoneessa, jossa Mio rauhoitettiin. Tämä piikki teki vähän kipeää, mutta siitäkin selvittiin pienellä kiljaisulla. Piikin jälkeen odottelimme taas hetken Mion kanssa kahdestaan toimenpidehuoneessa ja ei mennytkään kuin hetki, kun neidin silmät alkoivat mennä kiinni. Rauhoituksen jälkeen Mion jalasta ajeltiin karvoja ja siihen asetettiin kanyyli eli suoniyhteys, johon kiinnitettiin tippaletku, jota kautta leikkauksen aikana annosteltiin lääkkeitä ja nesteitä suoraan koiran verenkiertoon. Tämän jälkeen minut passitettiin kotiin odottelemaan.

Kahta tuntia myöhemmin menin hakemaan potilasta kotiin. Mio makasi huoneessa, mutta minut nähtyään se pyrki nousemaan ylös. Jalat eivät kuitenkaan vielä oikein jaksaneet kannatella, häntä alkoi kuitenkin heilua puolelta toiselle. Mio odotteli hetken aikaa lattialla peiton alla jatkaen uniaan minun saadessa hoito-ohjeet ja laskun. Lasku oli suuruudeltaan 365,75€. Matkaan saimme myös kipulääkkeet, joita tulee antaa leikkauksen jälkeisinä päivinä aamuin ja illoin.

Kotimatkan teimme autolla vaikka matka olikin lyhyt. Autosta Mio kuitenkin käveli hissille asti itse. Rassu jopa yritti tulla minua ovelle vastaan, kun palasin talkaisin sisälle ajettuani auton parkkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti