lauantai 27. kesäkuuta 2009

Kävimme tänään Aksun kanssa luonnetestissä ja saatiin tälläisiä tuloksia:

toimintakyky -1 pieni
Toimintakykyä mitattiin kelkkakokeella ja pimeällä huoneella. Kelkkakokeessa tuomari vetää narusta kelkkaa, jossa on ihmistä muistuttava rakennelma. Omistajan tehtävä on olla hiljaa paikoillaan ja estää koiraa karkaamasta. Testin tarkoituksena on jäljitellä todellista uhkaa. Koiran toimintakyky on sitä perempi, mitä nopeammin koira toipuu säikähdyksestä ja menee tutkiskelemaan mörköä.
Kelkan alkaessa tulla meitä kohti Aksu kiskaisi kauhealla juoksulla taakseni ja aloitti metelin selän takaa. Palautuminen kesti melko kauan ja vasta ihan lopussa Aksu uskaltautui haistelemaan kelkkaa.
Pimeässä huoneessa Aksu päätti, ettei jää sinne ja yritti pois hyppäämällä ovea vasten. Kun Aksu sitten uskaltautui peremmälle vastassa olikin vieres mies ja taas Aksu meni ovelle. Vasta kun kutsuin koiraa luokse se tuli häntä heiluen.

terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Terävyys mittaa koiran taipumusta reagoida aggressiivisesti uhkaavaa ihmistä kohtaan ja kertoo kuinka voimakkaasti se on valmis puolustamaan itseään. Testissä koira jää yksin odottamaan ketjun päähän, kun tuomari tulee kohti koiraa uhkaavasti. Kun tuomari on aivan lähellä koiraa uhkaava käytös muuttuu ystävälliseksi ja tarkkailee kuinka nopeasti koira palautuu uhasta.

puolustushalu +1 pieni
Testissä tuomari hyökkäsi piilosta kohti Aksua ja minua. Aksu meni taakseni ja haukahteli, mutta kun huomasi, että kyseessä olikin toinen tuomareista rauhoittui melko pian.

taisteluhalu -1 pieni
Taisteluhalua testattiin leikin avulla. Aksu ei moisesta tuohusta ollut kiinnostunut vieraan kanssa ja minunkin kanssa innostui vain vähäsen.

hermorakenne +1 hieman rauhaton
Lopussa tuomari kertoi, että hermorakenne oli tasapainoisen ja rauhattoman välillä, mutta kuitenkin rauhattoman puolella.

temperamnetti +3 vilkas
Temperamentilla tarkoitetaan koiran kykyä seurata ympäristöään ja toimia tilanteen mukaisesti. Tätä testattiin koiran perään lasketulla tynnyrillä, jonka tarkoitus olisi jäljetellä takaa-ajoa. Aksu väisti tynnyrin nopeasti, eikä toisella kerralla päästessään nuuhkimaan sitä ollut siitä enää moksiskaan.

kovuus +3 kohtuullisen kova
Kovuus mittaa sitä, kuinka koira muistaa ikävät asiat ja antaako se niiden vaikuttaa myöhempään käytökseen. Kuten tynnyritehtävästä kävi ilmi ei Aksulle jäänyt ikävät tilanteet mieleen.

luoksepäästävyys +3 hyvätahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Aksun lemppari! Rapsutuksia ja pusuja

laukaisupelottomuus laukaisuvarma
kyllä meillä ikean rakennusmaan vieressä paukahduksiin ollaan jo totuttu

Yhteispisteet olivat 126.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2009


Taas yksi Mikkelin matka takana ja menestystäkin tuonut mätsäri. Mätsäri pidettiin helatorstaina lähes vanhempieni talon takapihalla, joten olihan sinne pakko mennä. Mio käyttäytyi kehässä nätisti ja antoi märän pusunkin tuomarille, joka kyykistyi tarkistamaan purukalustoa. Saimme punaisen nauhan, mutta punaisten kisassa ei tullut menestystä.

Aksu herätti jo kehän ulkopuolella kiinnostusta rauhallisen olemuksensa ansiosta. Moni kävi ihastelemassa ja ihmettelemässä kuinka rauhallinen ja komea koira on. Kehässä Aksu sai kovan vastuksen, viimeisen päälle trimmatun villakoiran, joten meidän oli tyytyminen siniseen nauhaan. Sinisten kisassa Aksu kuitenkin sijoittui toiseksi.

Samaisen viikon sunnuntaina Mio aloittikin toiset juoksunsa. Ensimmäiset puolitoista viikkoa koirat olivat samassa talossa eri kerroksissa, mutta lopulta Mio alkoi tuoksua Aksun nenään niin hyvältä, ettei samassa talossa asumisesta olisi tullut mitään. Niinpä suuntasimme Aksun kanssa siskoni luokse ja Mio jäi viihdyttämään vanhempiani.

Aksu pääsi mukaamme myös Jyväskylään, jossa minulla oli pääsykokeet. Onneksi kokeet olivat vain kolmetuntiset, mutta Aksulle sekin aika yksin taisi olla liian pitkä. Auto kera Aksun jätettiin Sokoksen parkkihalliin. Palattuani pääsykokeista teimme muutamia ostoksia, kun kuulimme kuulutuksen, jossa käskettiin kyseisen rekisterinumeron omaavaan auton omistajaa ottamaan yhteyttä infopisteeseen. Arvasin siltä seisomalta mistä oli kyse. Aksu oli päättänyt
aloittaa susiserenadit tylsistyttyään ja siinä samalla sitten saanut jonkun tietämättömän asiakkaan luulemaan, että sillä olisi joku hengenhätä. Palauttuani autolle se heilutteli tyytyväisenä häntäänsa.