.jpg)
perjantai 16. huhtikuuta 2010
tiistai 22. joulukuuta 2009
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Aksu kävi tänään Hyvinkään ryhmänäyttelyssä kasvattajansa Jennan kanssa ja nappasi rotunsa parhaan tittelin, sai kolmannen sertinsä ja näin ollen myös valioitui. Hieno saavutus ukkelilta, joka vielä puoli vuotta sitten sai näyttelystä T:n. No nyt Aksulla on massaa jo enemmän ja koirakin näyttää aivan toiselta. Tässä vielä tuomarin arvostelu: Hyvän tyyppinen, erinomainen pää ja korvat. Neliömäinen ruumis. Hyvä selkälinja ja rinta. Suorat jalat, mutta pitäisi olla vahvempi luusto
torstai 3. syyskuuta 2009
lauantai 8. elokuuta 2009
Meidän osuus alkoi pienellä ketteryysradalla. Molemmat suoriutuivat melko hyvin osuudesta, ainoastaan ritilikkö oli tuottaa ongelmia. Se ilmeisesti meni ikävästi tassujen väliin ja molemmathan ovat herrkkätassuja. Ensimmäinen osuus saatiin kuitenkin suoritettua.
Seuraavana olikin jo luonnetestistä tuttu pimeä huone. Molempia koiria häiritsi se, että toinen ulvoi seinän takana ja keskittyminen olennaiseen taisi vähän kärsiä, mutta loppujen lopuksi mamma löytyi seinän takaa istumasta. Ei mikään nappisuoritys kummaltakaan...
Pimeää huonetta seurasi leikki, joka ei Aksua kiinnostanut pätkän vertaa. Eihän vanhusta nyt sellaisella helteellä leikitytä ja varsinkaan ihan vieraan sedän kanssa. Mio tapansa mukaan oli innostuntu leikistä, mutta keli verotti Mionkin innostusta jonkin verran.
Seuraava etappi oli minua kauhistuttanut toko liikkeitten suoritus. Pelkäsin, että Aksu seuraa vierelläni hyppy hyppy askel -tyyliin, mutta seuraaminen menikin odotettua peremmin. Mion keskittyminen oli vähän niin ja näin, mutta ihan kivasti se meni loppu pelissä. Katsekontakti nyt oli vähän hakusessa.
Seuraavaksi koirat laitettiin pitkään liinaan ja koiran tehtävänä oli etsiä talon alla piilossa oleva mies. Aksu oli ensin ja lähti matkaan nenää käyttäen, mutta taisi olla ne muiden koirien hajut, jotka kiinnostivat eikä niinkään ihminen. Lopulta mies löytyi, mutta Aksu oli vähän epävarma ja päätti haukkua miestä. Löytyneet namit kuitenkin auttoivat asiaan ja talon alle olisi voinut jäädä kauemminkin. Mio suoriutui osiosta kuin vanha tekijä ja muutaman haukahduksen jälkeen Mio meni tutustumaan mieheen. Olin itsekkin vähän äimän käkenä siitä miten nopeasti neiti löysi piilossa olleen miehen ja varsinkin siitä, ettei se alottanut ulvomisseromoniaansa.
Viimeinen osio oli raunio, jossa mitattiin koiran kykyä liikkua vaikea kulkuisessa maastossa. Koirille se ei tuottanut ongelmaa, ehkä enemmänkin minulle. Olin vähän väliä kompastelemassa ja sain telottua pikkurillinikin.
Nyt sitten kuumeiseti odotellaan tuloksia...
Viimeisenä
torstai 6. elokuuta 2009



Lauantaina oltiin Häijäässä karhunhaukkukokeessa. Mio sai ensiksi tehdä tuttavuutta otson kanssa. Alku näytti lupaavalta, sillä tyttö haukkui karhua kuono kohti taivasta. Mio piti kuitenkin karhuun turvallisen välimatkan eikä päästänyt minua silmistään. Kokeessa koiran olisi pitänyt jäädä karhun kanssa kehään, mutta kun poistun kehästä, seurasi Mio minun vanavedessä. Niinpä Miolle ei tullut tulosta ja karhunohjaajakin mainitsi, että koira keskittyi lähinnä suojelemaan minua.
Seuraavana olikin vuorossa Aksu, joka heti karhun nähdessään aloitti hurjan haukun. Karhun tullessa kohti ensimmäistä kertaa Aksu oli vähän varuillaan ja laski häntänsä alas, mutta nopeasti se nosti kippuran ylös ja alkoi seistä urheana karhun edessä. Aksu jäi ottamaan mittaa karhusta minun seistessä kehän ulkopuolella. Siellä ne sitten seisoivat koira ja karhu tuijotellen toisiaan. Karhun liikkuessa Aksu teki hillittyjä väistöliikkeitä ja ei osoittanut lainkaan pelkoa isoa petoa kohtaan. Lopulta karhu antautui, rullasi kuusten taakse piiloon ja saimme kuulla ohjaajan kommentit Aksun suorituksesta. Aksu jäi ainoastaan neljän pisteen päähän pesä III-diplomista, mutta mikä kuitenkin kaikkein hienointa, se sai ensimmäisenä akitana tuloksen karhunhaukkukokeesta. Enpä osannut aavistaakaan millainen karhukoira minulla kotona makoilee.
Tässä vielä osapisteet:
suhtautuminen jälkiin ja karhuun 12
rohkeus ja haukkutyöskentely 16
ärhäkkyys ja purennat 10
ketteryys ja väistöliikkeet 8
sitkeys ja peräänantamattomuus 10
yht. 56
tiistai 28. heinäkuuta 2009
19.7. kävimme Akita ry:n erikoisnäyttelyssä, johon oli saatu japanilainen tuomari. Koiria oli ilmoittautunut näyttelyyn hurjat 37. Näistä tuomari valitsi Mion rotunsa parhaaksi ja näin Mio nappasi myös ensimmäinen sertinsä. Voittoputki jatkui Mikkelin kv:ssä Mion ollessa jälleen ROP ja Aksun napatessa VSP:n tittelin. Näin ollen molemmat koirat ovat nyt sertin päässä muotovalioita. Mion vieressä kuvassa poseeraa Öki, Mion velipuoli.
Tässä erkkarin arvostelut:
Mio: akitan feminiiniset kasvot, myös turkki on hyvä. Ylälinja on nouseva
Aksu: Silmien muoto on huono, runko on erittäin hyvä, turkki voisi olla pidempi
Mikkeli kv:
Mio: 17 kk vanha, hyvän tyyppinen feminiininen pää, oikea purenta. Hieman raskas vartalosta, hyvä ylälinja, oikea hännänasento, hyvät takakulmaukset. tarvitsee harjoitusta liikkeessä
Aksu: 6-vuotta, hyvä maskuliininen pää, oikea purenta, syvä rinta, hyvät vartalon mittasuhteet. Oikea hännänasento. Liikkuu hyvin