keskiviikko 9. helmikuuta 2011

1. päivä leikkauksen jälkeen



Viime yö menikin melkein valvoessa. Koira ei juurikaan meteliä pitänyt, mitä nyt välilä itki ja oksensi kerran. Itse vaan nukuin sen verta koiranunta, että heräsin jokaiseen pieneen ääneen. Eilisen Mio oli aivan tokkurassa ja outo kapistus päässä (kauluri) vaivaisi niin, ettei liikkumisesta tullut mitään. Viiden aikaan aamulla käytiin tekemässä ensimmäiset pissat ja kakat ILMAN kauluria. Kauluri päässään koira ei kerta kaikkiaan suostunut hievahtamaankaan, mutta heti kun sen otti pois koira alkoi iloisesti heilutttaa häntää, haistella maata ja etsimään sopivaa paikkaa aamutarpeille. Pissalenkin jälkeen menin pariksi tunniksi töihin ja Mio sai taas kaulurin päähänsa.

Kotiin palattuani koira oli onnistunut jollain ihmeen tavalla repimään kaulurin päästään. Onneksi haavan päällä oli laastari, joka esti Mioa nuolemasta leikkaushaavaa. Laastari oli otettava tänään pois ja näin jo silmissäni kauhukuvia kivusta kiljuvasta koirasta, kun repisin laastaria sen mahasta ja nisien päältä. Toisin kuitenkin kävi. Kostutin laastaria hieman, mutta tästä huolimatta se oli sen verta tiukassa, että koirasta operaatio tuntui varmasti pahalta. Mio kuitenkin heilutti kiltisti häntää ja makasi kyljellään, kunnes siistin näköinen haava saatiin esiin. Palkinnoksi Mio sai kaksi nakin palasta. Enempää neidille ei maistunut.

Tänään kävimme jo vähän kotiovea pidemmällä ja törmäsimme Mion koirakaveriin. Normaalisti Mio loikkii kenguruloikia sen nähdessään, mutta nyt tyydytiin vain hillittyyn hännän heilutukseen. Onneksi koira itse ymmärtää ottaa rauhallisemmin.

Tässä vielä kuva väsäämästäni "haavapuvusta". Vanha uimapukuni, jossa on lyhyet lahkeet toimii hyvänä suojana haavalle ja Miostakin se on miellyttävämpi vaihtoehto kuin kauluri. Kuten ilmeestä ja hännän asennosta voi päätellä ei tämäkään ratkaisu ole kovin kiva :)

1 kommentti:

  1. Voih... Mio näyttää niin nolostuneelta. Paranemisia sinne :). Ootellaan tässä, että Yukain juoksut alkais ja aletaan niiden jälkeen kattelemaan leikkausaikoja.

    VastaaPoista